COLOR MASK

Näin ylläpidät hiusväriä

Suomalaiset ovat yksi maailman ahkerimmin hiuksiaan värjäävä kansa. Siitäkin huolimatta, että meille tyypillinen maantienharmaa on ollut viime vuosina jopa muodikas väri maailmalla. Hiusvärin ongelma on kuitenkin se, että – etenkin meillä saunomisesta ja vedellä lotraamisesta pitävillä suomalaisilla – se haalistuu pesu pesulta ja viileän vaaleaksi värjätyt hiukset muuttuvat hyvin nopeasti kellertäviksi. Alla vinkkejä, kuinka ylläpidät hiusväriä!

Näin onnistut hiusvärin säilyttämisessä kotikonstein:

Sävytä vain tyvi

Jos sävytät hiuksiasi tummilla väreillä, älä värjää koko päätä joka kerralla. Sävyä pyrkii kertymään, ja latvasi ovat yleensä monta sävytyskertaa hiusten pituuksia ja tyveä vanhemmat. Jos latvat ovat todella huokoiset eli kuivat tai käsitellyt, suojaa ne esimerkiksi hoitoaineella ennen tyven sävytystä.

Jaa hiukset riittävän pieniin osiin ennen sävytystä. Ositus tarkoittaa hiusten jakamista samankokoisiksi osioiksi. Tee ainakin neljä jakausta: kaksi korvien edessä ja kaksi takana, jotta sävy pääsee kaikkialle hiuksiin, eikä lopputuloksesta tule laikukasta.

Jotta väri vaikuttaa tasaisesti koko päässä ja lopputulos on tasainen, älä kieputa tukkaa nutturalle värin vaikutusaikana, vaan kampaa se auki.

Älä laiskottele vaahdotuksessa

Aloita huuhtelu pienellä määrällä vettä ja vaahdota väri koko päässä ennen kun peset väriaineen pois. Näin väri irtoaa helpommin ja vältyt läikikkäältä lopputulokselta. Tämä pätee myös sävyttäviin Color Mask -tehohoitoihin ja vielä intensiivisemmin sävyttäviin Color Tech -naamioihin.

Psst! Yksi kikka varmistaa sävyn parempi pysyvyys, on pestä hiukset pää alaspäin. Alimmat hiukset ovat suojassa tuulelta, viimalta ja pesuilta eli ne ovat lähes poikkeuksetta paremmassa kunnossa kuin päällihiukset.

Säädä sävyä väriä haalistavalla shampoolla tai sävyttävällä tehohoidolla

Tarkastele väriä vasta kuivana. Silloin näet, mikä lopputulos oikeasti on. Jos et pidä väristä tai se on mielestäsi liian vahva, pese hiukset väriä haalistavalla Color Mask Color Removing Shampoolla. Levitä shampoo kosteisiin hiuksiin ja anna sen vaikuttaa 3–5 minuuttia. Hiero hiuksia kevyesti ja huuhtele huolellisesti.

Huom! Levitä sävyttävä naamio pyyhekuiviin hiuksiin

Jos hiukset ovat märät, ne imevät väriä vähemmän tai siitä voi tulla läikikäs. Levitä siis sävyttävä naamio pyyhekuiviin hiuksiin. Saunan lämpö tehostaa sävytteen vaikutusta, mutta suojaa hiukset vanhalla pyyhkeellä ennen lauteille kipuamista. Värjättyihin hiuksiin väri tarttuu tiukemmin, värjäämättömiin se antaa vain kevyen vivahteen ja kauniin kiillon. Harmaita suortuvia tai tyvikasvua Color Mask ei peitä. Muista suojata kätesi suojakäsineillä!

Uusi Color Tech on Color Maskia intensiivisempi sävyte. Sen Color Lock -teknologia säilyttää sävyn hiuksissa jopa 20 pesua. Biozellin Color Tech- tai Color Mask -sävytteitä voi sekoittaa keskenään eli voit taiteilla hiuksiisi myös muita sävyjä, kuin mitä kaupan hyllyllä on tarjolla. Testaa kuitenkin ensin väri johonkin huomaamattomaan paikkaan, kuten niskahiuksiin, jotta säästyt yllätyksiltä.

Sävyttävät Biozell Color Mask ja Color Tech -tehohoidot.

Suihkuta tyvi piiloon

Värisuihkeita on nykyään joka tarpeeseen: tyven ja harmaiden peittoon, värin kirkastukseen ja hiusvärin nopeaan vaihteluun. Nämä värit huuhtoutuvat pois seuraavassa pesussa. Biozellin sävyttävät tyvisprayt toimivat värjäämisen lisäksi hiukan kuin kuivashampoot. Ne raikastavat hiuksia ja tekevät hiuksista tuuheamman tuntuiset ja näköiset.

Käytä tyvisprayta näin: Suojaa vaatteet. Ravista pulloa voimakkaasti ja suihkuta jakauksittain kuivien hiusten tyveen 10–15 cm etäisyydeltä. Anna kuivua ja harjaa tai pöyhi hiukset kevyesti sormin.

Viilennä vaaleaa sekä harmaita

Suomalaisille hiuksille on tyypillistä muuttua viileän vaaleasta kellertäväksi jo muutamassa pesussa. Luonnollinen keino vaalentaa tukkaa on hieroa siihen sitruunamehua, mutta se kuivattaa hiusta. Parempi vaihtoehto on käyttää hopeashampoita ja -hoitoaineita. Samoilla aineilla pidät myös hurmaavat harmaasi hurmaavan harmaina.

Pese hiukset syväpuhdistavalla Professional Deep Cleansing -shampoolla ainakin kerran viikossa, jotta väri pysyy kirkkaana, eikä hiuksiin jää muotoilutuotejäämiä. Hoida hiukset sen jälkeen keltaisuutta neutraloivalla, hiusväriä kirkastavalla, hajusteettomalla ja vegaanisella sävyttävällä Color Tech Silver -tehohoidolla tai hajusteettomalla Color Mask Silver -naamiolla. Pika-avun saat Biozell Professional Silver Dry Shampoo -hopeakuivashampoosta, joka taittaa keltaisuutta, raikastaa rasvoittuneen hiuspohjan ja kohottaa litistynyttä tyveä vaikka kesken työpäivän.

Lue myös:

5 tapaa ratkaista talviset hiuspulmat

Näin hoidat huonokuntoisia hiuksia

4 näppärää talvihiusten muotoiluvinkkiä

 

Miksi hiuksetkin pitäisi suojata auringolta?

Vaikka hiusten palaminen ei ole terveydelle vaarallista, se on hiuksille haitallista. Miten aurinko vaikuttaa hiuksiin ja miksi hiuksetkin pitäisi suojata auringolta?

Hiukset haurastuvat auringossa

Paahtava aurinko tekee hiuksille saman kuin kuumat muotoiluraudat. UV-säteily ja kuumuus heikentävät hiuksen päällimmäistä kerrosta, joka suojaa hiuksen sisäosia. Jotkut kampaajat ovat sitä mieltä, että ravitsevat öljyt ja kosteuttavat hoitotuotteet riittävät kesähiuksillekin, mutta useimmat kannustavat myös UV-suojan käyttöön.

Hauraita ja huonokuntoisia hiuksia voi onneksi korjata. Hiustenhoitokonseptimme, vegaaninen ja 96 % luonnon raaka-aineita sisältävä Bioplex-sarja tekee hiuksista jopa kolme kertaa aiempaa vahvemmat. Bioplex-tuotteet vahvistavat ja rakennepaikkaavat hiusta sisältäpäin ja luovat hiukseen uuden rakenteen estämään hiusten vahingoittumista. Tuotteiden sisältämät tarapuu-uute ja auringonkukkauute suojaavat UV-säteilyltä ja lämpövaurioilta.

Kiilto katoaa auringon paahteessa

Kun hiuksen pinta on vaurioitunut, se ei ole enää sileä eikä valo heijastu siitä yhtä hyvin kuin hyväkuntoisesta hiuksesta. Tämä tarkoittaa kiillon katoamista. Samean värisiä hiuksia voi kiillottaa onneksi ainakin seuraavaan pesuun saakka muotoilutuotteilla.

Aurinko haalistaa hiusväriä

Vaikka iho tummuu auringossa, hiuksille aurinko tarkoittaa haalistumista ja vaalentumista. Rusketus katoaa iholta muutamassa viikossa, mutta hiusten haalistuminen on pysyvää. Hiusväriä voi onneksi kirkastaa kotikonstein.

Vegaanisilla, hajusteettomilla ja kotimaisilla Biozell Color Mask ja Color Tech -sävytteillä syvennät hiusväriä, palautat kiillon sekä tehohoidat hiuksia samalla kertaa. Biozell Professional Color Tech -sävytteessä on myös UV-suoja.

Haalistuminen saattaa kuulostaa vaaleahiuksisesta hyvältä, mutta huonot uutiset tulevat tässä: jos haluat viileän vaaleat hiukset, aurinko ei tee hyvää sinunkaan hiusvärillesi, sillä aurinko tuo hiusten lämpimät eli keltaiset sävyt esiin.

Vaaleakin hiusväri kaipaa suojaa auringolta. Biozell Professional Silver Hopeashampoossa on keltaisuutta taittavien pigmenttien lisäksi UV-suoja samoin kuin keltaisuutta neutraloivissa Biozell Professional Color Tech Pearl ja Silver -sävytteissä.

Myös näin voit suojata hiuksia UV-säteiltä

Suihkuta hiuksiin UV-suojan sisältävää muotoilutuotetta, kuten Biozell Professional Seawater Spray -suolasuihketta tai Biozell Professional Texturizing -rakenne ja volyymisuihketta ja kiiltoa antavaa Biozell Professional Hiuskiinnettä.

Levitä hiuksiin ennen rannalle menoa ravitsevaa ja UV-suojan sisältävää hiusöljyä, kuten Biozell Professional Arganöljy Eliksiiriä  ja kiepauta tukka tiukalle nutturalle tai letille. Öljy toimii silloin kuin haudehoitona.

Suojaa hiukset hatulla tai huivilla.

Lue myös:

Näin hoidat huonokuntoisia hiuksia

Näin ylläpidät hiusväriä

 

 

Älä luovu hiusvärihaaveista allergian vuoksi

Hiusvärien aiheuttamat allergiset reaktiot ovat yleistyneet paljon viime vuosina. Valtaosa käytetyistä hiusväreistä on niin sanottuja hapetevärejä. Kestovärjäyksessä hiuksen pinta avataan ja väriaine tunkeutuu hiuksen sisään. Väriaine reagoi hapettavan aineen, esimerkiksi vetyperoksidin avulla ja jää hiukseen väriksi. Hiusvärit sisältävät noin 20–30 eri kemikaalia, joista osa on äärimmäisen herkistäviä ja allergisoivia. Yksi pahimmista herkistäjistä on parafenyleenidiamiini PPD ja sen johdannaiset kuten tolueeni-2,5-diamiini. Suurin osa kestoväreistä sisältää PPD:tä.

Huomattavasti ihoystävällisempiä tuotteita ovat hoitoainepohjaiset sävytteet, jotka eivät sisällä edellä mainittuja kemikaaleja lainkaan. Sävytteet sisältävät suoraväripigmenttiä, joka kiinnittyy vain hiuksen pintaan ilman kemiallista reaktiota. Hoitavilla sävytteillä, kuten Biozell Color Mask pidät yllä hiusvärin sävyä ja siten pidennät värjäysväliä. Tämä on itseasiassa jo helppo tapa vähentää kemikaaleille altistumista.

Luonnollisuus on tällä hetkellä isosti kasvava trendi ja hoitavalla sävytteellä saatkin helposti ja turvallisesti myös intensiivisyyttä esimerkiksi luonnostaan punaisiin hiuksiisi Mandarin tai Chili Pepper -sävyillä tai vaihtelua nyt trendikkääseen ”dusty blond” sävyysi. Loistava sävy tähän on esimerkiksi Frozen Mocha tai vaaleille hiuksille tarkoitettu Soft Ice. Jos et meinaa löytää mieleistäsi sävyä, voit aina myös sekoittaa sävyjä keskenään! Tiesithän, että hoitavalla sävytteellä sävyn lisäksi saat hiuksiin kauniin kiillon ja tehohoidon.

 

3