rakennesuihke

Näin saat tuuheammat hiukset – helposti

Kukapa ei haluaisi tuuheampaa tukkaa. Meillä suomalaisilla on tyypillisesti hennot hiukset. Useimmiten ne ovat myös liukkaat kuin lasi. Perimäämme emme voi muuttaa, mutta onneksi tukkaa voi tuuheuttaa muotoilulla. Eikä sen tarvitse olla edes vaikeaa tai työlästä. Alla vinkkejä, kuinka saat tuuheammat hiukset helposti.

Kahdella vaahdotuksella ilmavammat hiukset

Liukkaus on sinänsä hyvä asia, sillä sileä hius kiiltää. Toisaalta liukkaissa hiuksissa ei pysy letit tai poninhännät – kampauksista tai kiharoista puhumattakaan. Jos hiuksesi ovat liukkaat, etsi rakennetta antavia hiustuotteita. Rakenne ei tarkoita pelkästään lisää massaa, vaan myös lisäpitoa. Aloita hiusten tuuheuttaminen jo pesusta ja vältä liian hoitavia hoitoaineita.

Uudet BIOPLEX-hoitotuotteet tekevät hiuksista jopa kolme kertaa vahvemmat. Tämä ei tarkoita ainoastaan sitä, että hiukset kestävät paremmin käsittelyä, vaan ne myös näyttävät vahvemmilta ja paksummilta.

Pese hiuspohja shampoolla. Vaahdota hiukset, huuhtele ja vaahdota uudelleen. Kaksi vaahdotusta on ammattilaisten kikka, jolla hiukset saadaan näyttämään ja tuntumaan runsaammilta ja ilmavammilta. Levitä hoitoaine hiusten pituuksiin ja latvoihin. Älä levitä hoitoainetta tyveen, sillä se latistaa hiuksia ja tekee niistä raskaat.

Bioplex-tuotteita pöydällä

 

Suolasuihkeella liukkaille hiuksille kaivattua karheutta

Suolasuihke tekee hiuksista karheammat, jolloin hiukset on helpompi esimerkiksi letittää ja poninhäntäkin pysyy hiuksissa paremmin. Suolasuihke sopii hyvin myös kiharoiden ja kampausten alle. Se sopii myös auki kammatun kampauksen alle silloin, kun et tavoittele superkiiltäviä hollywoodmaisia glamourlaineita.

Suihkuta hiuksiin ennen föönaamista suolasuihketta, kuten Biozell Professional Volumizing Seawater Spray -suolasuihketta tai rakennesuihketta, kuten Biozell Professional Texturizing Spray -rakenne- ja volyymisuihketta tai hiusten kuivaamisen jälkeen kuivashampoota, kuten Biozell Professional Volumizing Dry Shampoota.

Rakennesuihke ja kuivashampoo kohottavat hiuksia tyvestä, jolloin tukka näyttää tuuheammalta. Kuivashampoo on myös loistava kampauksen pöyhistäjä ja hiusten raikastaja pesua seuraavana päivänä. Kiharoista tulee rouheammat, kun suihkutat hiuksiin kuivashampoota tai rakennesuihketta avattuasi rullat.

Biozell Professional Texturizing Spray -rakenne- ja volyymisuihkeessa on kosteussuoja, joten kiharat eivät suoristu heti kun astut ovesta ulos. Kiinnitä kampaus Biozell AINA Hiuskiinteellä. Hienojakoinen hiuslakka antaa hiuksille kaunista kiiltoa, on helppo harjata pois eikä tee hiuksista koppuraista. Siinäkin on kosteussuoja aivan kuten Biozell Professional Texturizing Spray -rakenne- ja volyymisuihkeessakin.

Muotoilusuihkeella hollywoodmaista glamouria

Jos havittelet silkinsileitä glamourlaineita tai pocahontastyylistä suoraa, sileää ja tuuhean näköistä kampausta, suihkuta märkiin hiuksiin joustavan pidon antavaa Biozell AINA Kampaus- ja muotoilusuihketta. Se ehkäisee hiusten sähköistymistä ja siinä on sekä kosteus- että UV-suoja. Jos et ole näppärä pyöröharjan käyttäjä, kuivaa hiuksesi pää alaspäin. Näin tyvesi nousee ilmaan kuin itsestään.

Kun tyvi on kuiva, jatka hiusten föönaamista pää pystyssä lapioharjalla tai luonnonharjasharjalla hiuksia alaspäin harjaten. Silloin pystyyn nousseet pikkuhiukset sulautuvat hiustesi joukkoon, eikä lopputulos näytä pörröiseltä. Kun koko tukka on kuiva, suihkuta harjaan hiuslakkaa ja harjaa hiukset vielä kerran läpi. Hiuskiinne kiinnittää itsepäiset pörröt muiden hiusten sekaan ja hiukset näyttävät sileiltä. Kohota tyvi kuivashampoolla. Biozell Professional Dry Shampoo for dark hair -kuivashampoo sopii myös tummille hiuksille. Kätevä 100 millilitrann pullo kulkee näppärästi käsilaukuss, joten voit tuuheuttaa ja raikastaa sillä hiuksiasi vaikka kesken työpäivän.

Viimeistele kampaus suihkuttamalla hiuksiin Biozell Professional Moisturizing Crystal Mist -kiiltosuihketta. Hiusten kiillottamisen lisäksi se estää hiusten pörrööntymisen kosteassa ulkoilmassa ja sähköistymisen kuivassa pakkas- tai sisäilmassa.

Lue myös:

Haluatko pidemmät hiukset? 4 vinkkiä hiusten kasvatukseen

 

 

 

Näin muutat lyhyen tukan ilmettä helposti

Useimmat muotoiluvinkit on suunnattu pitkille tai puolipitkille hiuksille ja lyhyttukkaiset unohdetaan tyystin. Tänä keväänä pixie eli pätkitty poikatukka on taas muotia, googlaa vaikka Charlize Theronin upea pixie. Toinen silmiähivelevän kaunis hiustrendi on jotain polkkatukan ja poikatukan väliltä. Päältä pitkä, takaa lyhyt. Muun muassa Maggie Gyllenhaal on suosinut tätä tyyliä. Oli sinulla sitten edellämainittu superlyhyt polkka tai lyhyttäkin lyhyempi pixie, voit siitä huolimatta muotoilla hiuksiasi useampaankin kuin yhteen asentoon. Näin muutat lyhyen tukan ilmettä helposti.

Vahaa pese ja pidä -kampaus

Lyhyttäkin lyhyemmälle pixie-leikkaukselle, jos jollekin, sopii loistavasti Biozell Professional Strong Hold Fiber Wax -kuituvaha. Vaha antaa erittäin voimakkaan ja joustavan pidon. Pese hiukset ja anna niiden kuivua vapaasti, tai jos sinulla on kiire, kuivaa tukka hiustenkuivaajalla. Älä kuitenkaan levitä vahaa märkiin hiuksiin, jotta kampauksesta ei tule lättänä. Ota nokare vahaa kämmeniisi, hiero kämmeniä yhteen ja ala pöyhiä tukkaasi. Tämä on todellinen pese ja pidä -kampaus. Kuitumaisen rakenteen ansiosta voit käyttää Biozell Professional Strong Hold Fiber Wax -vahaa hiusten uudelleen muotoiluun esimerkiksi pipon tai lippiksen jäljiltä. Vahan valinnassa voisi käyttää yhtä nyrkkisääntöä: lyhyelle tukalle voimakas pito, kevyempi pito hieman pidempiin hiuksiin.

Näin muutat lyhyen tukan ilmettä helposti – Suolasuihkeella rouheutta ja rentoutta

Yleensä suolasuihketta suihkutetaan hiuksiin ennen föönausta, mutta mitäpä jos suihkuttaisitkin sitä kuivaan tukkaan. Kuivaan tukkaan suihkutettuna, Biozell Volumizing Seawater Spray -suolasuihke saa hiukset näyttämään siltä, kuin olisit juuri noussut sängystä eli huolettoman sotkuisilta ja sopivan rennoilta. Suihkuta, pöyhi hiukset haluamaasi asentoon ja kampaus on valmis. Tämä vinkki toimii etenkin silloin, jos tukkasi on päältä pitkä ja niskasta lyhyt.

Rakennesuihkeella ilmaa tyveen

Miley Cyrus leikkasi uuden vuosikymmenen kunniaksi tukkansa lyhyeksi. Tässä tukkatyylissä hiukset ovat parin millin mittaiset niskasta ja sivuilta sekä päältä lähes polkkamitassa. Jos haluat matkia Mileyn tyyliä, suihkuta föönauksen alle vegaanista, tuuheuttavaa Biozell Volumizing Seawater Spray -suolasuihketta ja kuivien hiusten tyveen tyveä kohottavaa, vegaanista, kosteus- ja UV-suojan sisältävää Biozell Texturizing Spray rakenne- ja volyymisuihketta. Kiinnitä kampaus kosteussuojan sisältävällä Biozell Aina Hiuskiinteellä. Nappaa käsilaukkuun matkakokoinen Biozell Professonal Volumizing Dry Shampoo -kuivashampoo, jolla voit tarvittaessa pöyhiä tukkaasi uuteen nousuun päivän aikana.

Näin muutat lyhyen tukan ilmettä helposti – Geelaa hiukset taakse

Maggie Gyllenhaalin mikropolkka eli super lyhyt polkkatukka näyttää upealta taakse ja myös sivujakaukselle kammattuna. Tukka saa tässä tyylissä näyttääkin hieman märältä, ja siihen tarkoitukseen paras muotoilutuote on joustavan pidon antava geeli, kuten kosteus- ja UV-suojan sisältävä, keskivahvan pidon ja kauniin kiillon antava  Biozell Aina Muotoilugeeli. Levitä geeliä pestyihin hiuksiin, kampaa tukka taakse tai tee jakaus haluamaasi kohtaan ja anna hiusten kuivua.

Lue myös:

Mitä eroa on rakennesuihkeella ja suolasuihkeella?

Näin ehkäiset hiusten rasvoittumista

UV-säteily lisää ihon talineritystä – myös hiuspohjassa. Se tarkoittaa sitä, että myös hiukset rasvoittuvat nopeammin kuin normaalisti. Näin ehkäiset hiusten rasvoittumista:

Näin ehkäiset hiusten rasvoittumista – Pese hiukset joka päivä

Vaikka usein väitetään, että hiusten päivittäinen peseminen lisää hiusten rasvoittumista, se ei ole totta. Hiuspohjan spesialistit eli trikologistit suosittelevat päivittäistä pesua. Älä kuitenkaan pese hiuksiasi markettien tujuimmilla shampoilla, sillä mitä kuivemmaksi hiuspohjasi peset, sitä nopeammin se rasvoittuu. Hiuspohjan tuottama tali eli rasva suojaa hiuspohjaa ja pitää päänahan pehmeänä. Kun iho kuivuu, se tuottaa entistä enemmän rasvaa suojatakseen itseään. Ota sen sijaan käyttöön hiuspohjan talineritystä tasapainottava shampoo, kuten hyvin varustelluista päivittäistavaraliikkeistä saatavan Biozell Therapeutic -sarjan Biozell Professional Therapeutic 2 Shampoo. Sen lisäksi, että shampoo tasapainottaa hiuspohjan toimintoja, se rauhoittaa ärtynyttä hiuspohjaa, ehkäisee tulehduksia, hillitsee kutinaa ja poistaa rasvaista hilsettä. Shampoon sisältämä mentoli tuntuu hiuspohjassa mukavan raikkaalta ja virkistää päänahkaa.

Näin ehkäiset hiusten rasvoittumista – Kohota tyveä

Mitä enemmän hiukset ovat irti hiuspohjasta, sitä hitaammin ne rasvoittuvat. Kuivaa hiukset pää alaspäin, jolloin tyvi kohoaa kuin itsekseen. Suihkuta kuivaa tyveen tuuheuttavaa Biozell Professional Texturizing Spray -rakenne ja volyymisuihketta, jolloin tyvi myös pysyy koholla. Suihkeessa on kosteussuoja, joten kesäsadekaan ei latista kampausta. Jos sää on oikein helteinen, nappaa käsilaukkuusi hiuspohjaa raikastava, käsilaukkukokoinen (100 ml) Biozell Professional Volumizing Dry Shampoo -kuivashampoo.

Kuivapese kuivashampoolla

Vaikka kuivashampoo ei korvaakaan vesipesua, se on kesän ykköstuote. Kuivashampoissa on yleensä jotain tärkkelystä, joka imee itseensä rasvaa ja kosteutta ja pitää siten hiukset raikkaana hikisemmissäkin olosuhteissa. Se on myös loistava pika-apu otsatukan freesaamiseen. Biozellin valikoimissa on useita erilaisia kuivashampoita:

Muita keinoja estää hiusten rasvoittumista:

  1. Puhdista hiusharjat, -kammat ja -lenkit joka pesun yhteydessä.
  2. Huuhtele hiukset kylmällä tai edes viileällä vedellä hiusten pesun lopuksi.
  3. Syväpese hiukset syväpuhdistavalla shampoolla, esimerkiksi Biozell Professional Deep Cleansing Shampoolla kerran tai pari kuukaudessa. Se poistaa hiuksista myös sitkeät muotoilutuotejäämät.

Lue myös:

5 vinkkiä kuivashampoon käyttöön

Terveestä hiuspohjasta kasvaa terveet hiukset

 

 

5 vinkkiä kuivashampoon käyttöön

Kuivashampoo on todellinen supertuote, mitä hiusten raikastamiseen ja muotoiluun tulee. Tässä 5 vinkkiä kuivashampoon käyttöön:

5 vinkkiä kuivashampoon käyttöön – Pidennä pesuvälejä

Kuivashampoolla voit pidentää pesuvälejä, koska se imee hiuksista rasvaa ja kosteutta. Kotimaisten Biozell Professionalin kuivashampoiden, kuten vegaanisen Biozell Professional Volumizing Dry Shampoon, teho perustuu hienojakoiseen, imukykyiseen perunatärkkelykseen. Voit raikastaa sillä muuten puhtaat, mutta esimerkiksi ruoalta tai tupakalta käryävät hiukset. Kuivashampoo ei kuitenkaan korvaa perinteistä shampoopesua, sillä kuivashampoo ei puhdista hiuspohjaa. Päinvastoin, se saattaa jopa ärsyttää hiuspohjaa. Siksi ahkeran kuivashampoon käyttäjän on syytä satsata myös syväpuhdistavaan shampooseen, kuten vegaaniseen Biozell Professional Deep Cleansing Shampooseen, ja käyttää sitä parin viikon välein välttyäksesi hiuspohjan ongelmilta.

5 vinkkiä kuivashampoon käyttöön – Lisää pitoa ja tuuheutta

Kuivashampoo sopii kaikille hiustyypeille. Se on erinomainen muotoilutuote. Kuivashampoo karhentaa hiusten pintaa ja antaa siten suomalaiselle tyypilliseen liukkaaseen hiukseen lisää pitoa, jolloin ponnari ja kiharat pysyvät paremmin ja  letitys sekä nutturoiden teko sujuu helpommin. Se on myös oivallinen tuuheuttava tuote. Suihkuta kuivashampoota hiuksiin pää alaspäin. Näin saat hiuksiisi runsaasti lisäkuohkeutta. Sillä saat kohotettua pipon alla litistyneet hiukset ja raikastettua otsaa vasten litistyneen otsatukan, ilman että joudut pesemään koko pään. Biozell Professional Volumizing Dry Shampoo poistaa myös sähköisyyttä. Kätevä 100 millin pullo kulkee mukana käsilaukussa ja voit suihkia sitä hiuksiisi vaikka kesken työpäivän.

5 vinkkiä kuivashampoon käyttöön – Säädä sävyä

Kyllä. Aiemmin kuivashampoot sopivat lähinnä vaaleatukkaisille, sillä vaalea tärkkelyspitoinen shampoo jättää hiuksiin hiukan harmahtavan, mattaisen pinnan. Nykyään kuivashampoita on onneksi myös tummille hiuksille, esimerkiksi kotimaisen Biozellin valikoimissa on vegaaninen Biozell Professional Dry Shampoo for Dark hair, joka hiusten tuuheuttamisen ja raikastamisen lisäksi sävyttää hiuksia seuraavaan pesuun saakka. Sillä saat piilotettua (tai ainakin hiukan häivytettyä) myös vaaleampaa tyvikasvua. Sen lisäksi Biozellilla on vegaaninen Biozell Professional Silver Dry Shampoo, joka raikastaa ja tuuheuttaa hiukset riisitärkkelyksen avulla ja viilentää ajan mittaan kellastuneita vaaleita hiuksia. Valitse siis kuivashampoo sen perusteella, minkä väriset hiukset sinulla on.

5 vinkkiä kuivashampoon käyttöön – Näin löydät sinulle sopivan kuivashampoon

Etsitkö sampoota tukan raikastukseen vai tuuheutukseen? Jos tavoitteenasi on lähinnä tyven kohotus, valitse Biozell Professional Volumizing Dry Shampoo. Se Biozellin kaikkein tuuheuttavin kuivashampoo. Kun haluat tuuheuttamisen lisäksi säätää hiustesi sävyä, valitse kuivashampoo, joka “meikkaa” hiukset seuraavaan pesuun saakka. Harmaille ja vaaleille hiuksille Biozell Professional Silver Dry Shampoo ja tummille kutreille Biozell Professional Dry Shampoo for Dark hair.

5 vinkkiä kuivashampoon käyttöön – Näin käytät kuivasampoota

Todella tuuhean tukan saat, kun suihkutat hiuksiin vegaanista, tuuheuttavaa Biozell Professional Volumizing Seawater Spray -suolasuihketta ennen hiusten kuivaamista ja kuivien hiusten tyveen voimakasta pitoa ja runsasta tuuheutta antavaa, kosteussuojan sisältävää Biozell Texturizing Spray -rakennesuihketta. Viimeistele kampaus suihkuttamalla kuivashampoota hiuksiin jakaus jakaukselta ja hiero shampoo hiusten tyveen sormin tai harjalla. Suihkuta kuivashampoo kuiviin hiuksiin noin parinkymmenen sentin etäisyydeltä. Anna kuivashampoon vaikuttaa muutaman minuutin ajan ja harjaa vasta sitten hiuksesi.

+ Muutama lisäkikka

Pöyhi pipon alla litistynyt tukka

Pipo pilaa kampauksen kuin kampauksen, mutta sen mitä pipo latistaa kuivashampoo pelastaa, joten sujauta käsilaukkuusi tummien hiusten Biozell Professional Silver Dry Shampoo tai Biozell Professional Volumizing Dry Shampoo. Niillä pöyhit tukan tuuheaksi myös työpaikan naistenhuoneessa.

Lisää kestoa kiharoille

Kiharoista tulee rennommat, rouheammat ja kestävämmät, kun suihkutat kuivashampoota niihin kihartamisen jälkeen. Jos haluat säästää kiharat seuraavallekin päivälle, suihkuta kuivashampoota kiharoihin jo illalla ja harjaa hiukset vasta aamulla.Lue myös:4 näppärää talvihiusten muotoiluvinkkiäNäin saat tuuheammat hiukset – helpostiMitä eroa on suolasuihkeella ja rakennesuihkeella?

Mitä sana vegaaninen tarkoittaa hiustuotteissa?

Sana vegaaninen tulee vastaan tämän tästäkin itsestään selvästi ruoassa, mutta yhä enenevässä määrin myös kosmetiikassa. Myös meidän tuotteissamme. Mitä sana vegaaninen tarkoittaa hiustuotteissa ja ovatko ne silloin luonnonkosmetiikkaa?

Vegaaninen ei ole aina luonnonkosmetiikkaa, eikä luonnonkosmetiikka vegaanista

Luonnonkosmetiikkaa vegaaniset tuotteet eivät automaattisesti ole, sillä niissä voi käyttää myös synteettisiä raaka-aineita. Tosin luonnonkosmetiikkakaan ei ole aina vegaanista, vaan voi sisältää esimerkiksi hunajaa. Vegaaniselle kosmetiikalla ei ole virallista määritelmää ja eri sertifikaateilla voi olla erilaisia vaatimuksia käytetyille raaka-aineille. Vähän kuten luonnonkosmetiikassakin, etenkin vielä muutama vuosi taaksepäin. Ja jos tämä ei ole vielä riittävän hämmentävää, jotkin kosmetiikan raaka-aineet voivat olla eläinperäisiä, kasviperäisiä tai synteettisesti valmistettuja, vaikka niillä olisi sama nimi.

Mikä erottaa vegaanisen tuotteen muusta kosmetiikasta?

Mitä siis sana vegaaninen tarkoittaa hiustuotteissa? Vegaanisissa tuotteissa ei ole lainkaan eläinperäisiä raaka-aineita, kuten hunajaa, vuohenmaitoa, mehiläisvahaa tai lanoliinia. Vegaanisia tuotteita ei ole myöskään testattu eläimillä.

Suurin osa Biozellin tuotteista on vegaanisia

Tässä muutamia esimerkkejä

Suosittu, hajusteeton ja ammoniakiton Biozell Professional Color Tech -sävytesarja.

Keltaisuutta ja lämpimiä sävyjä hiuksista neutraloivat Biozell Professional Silver Hopeashampoo ja Biozell Professional Silver Hopeahoitoaine.

Tuuheuttavat Biozell Professional Volumizing Seawater Spray -suolasuihke ja Biozell Professional Texturizing Spray -rakenne- ja volyymisuihke.

Kampauksen kiinnittävä Biozell Professional Super Strong Hairspray -hiuskiinne ja tuuheuttava Biozell Professional Volumizing Dry Shampoo -kuivashampoo.

Koko perheen käyttöön sopivat hiustenhoitotuotteet Biozell AINA ShampooBiozell AINA Hoitoaine ja tiukimmatkin takut lapsukaisten hiuksista selvittävä Biozell AINA Hoito- ja selvityssuihke.

Sekä lukuisia muita tuotteita, jotka löydät sivuiltamme www.biozell.fi. Vegaaniset tuotteet on merkitty tuotetietoihin #vegaaninen -maininnalla.

Luonnollinen ja vegaaninen Bioplex

Uusimman, hiuksia tehokkaasti korjaavan Biozell Professional Bioplex -hiustenhoitokonseptimme tuotteet, eli rakennepaikkaavat Biozell Professional Bioplex Bonder shampoo No 01 -shampoo, Biozell Professional Bioplex Bonder conditioner No 02 ja Biozell Professional Bioplex Bonder mask No 03 ovat kaikki vegaanisia tuotteita. Niissä on myös vähintään 96% luonnon raaka-aineita, jotka on tuotettu kestävän kehityksen periaatteella.

Bioplex-tuotteet on kehitetty ja valmistettu Suomessa, kuten kaikki muutkin* tuotteemme.

Lue myös:

Näin hoidat huonokuntoisia hiuksia

*Aerosolituotteita lukuun ottamatta, jotka on valmistettu Ruotsissa.

Mitä eroa on rakennesuihkeella ja suolasuihkeella?

Muotoilutuotevalikoima on valtava ja eroa eri tuotteiden välillä on toisinaan vaikea hahmottaa. Mitä eroa rakennesuihkeella ja suolasuihkeella siis on?

Sekä rakennesuihke että suolasuihke antavat liukkaalle eli hyvin tyypilliselle suomalaiselle hiuslaadulle pitoa ja molemmat saavat hiukset näyttämään tuuheammilta. Molemmat ovat toisin sanoen tuuheuttavia muotoilutuotteita.

Rakennesuihke

Suurin ero näiden kahden välillä on se, että yleensä suolasuihketta suihkutetaan hiuksiin ennen kuivaamista kun taas rakennesuihketta voi suihkuttaa tukkaan ennen ja jälkeen föönauksen. Rakennesuihkeessa on yleensä jotain tärkkelystä, esimerkiksi vegaanisessa Biozell Professional Rakenne- ja volyymisuihkeessa on perunatärkkelystä.

Usein myös kuivashampoissa ja hiuspuutereissa on tärkkelystä sen tuuheuttavan ominaisuuden sekä rasvaa ja kosteutta imevän vaikutuksen vuoksi. Biozell Professional Rakenne- ja volyymisuihketta suihkutetaan kuivien hiusten tyveen, jolloin se kohottaa tyveä ja tekee hiuksista välittömästi tuuheamman näköiset.

Rakennesuihkeella voit myös freesata hiuksia pesun jälkeisenä päivänä. Rakennesuihke sisältää sekä UV- että kosteussuojan. Jälkimmäinen estää kampauksen latistumisen silloinkin, kun ilmankosteus hipoo sadesäätä.

Suolasuihke

Suolasuihkeessa tuuheuttava ainesosa on nimensäkin mukaan suola. Se saa hiukset näyttämään ja tuntumaan siltä, että olisit juuri pulikoinut merivedessä. Saat siis surffitukan ilman hikoilua, merivettä ja rantahiekkaa.

Suolasuihke on loistava pohja esimerkiksi lettikampauksille, sillä se tekee hiusten pinnasta karhean, jolloin hiuksia on helpompi käsitellä eivätkä suortuvat irtoile lettikampauksesta. Suolasuihke myös taltuttaa hiusten sähköisyyden, toisin kuin moni muu tuuheuttava muotoilutuote. Se tekee kiharoista kestävämmät ja huolettomamman näköiset.

Helpot ja rennot laineet saat niin, että peset hiukset ennen nukkumaan menoa, suihkutat märkään tukkaan suolasuihketta ja kieputat hiukset tiukalle nutturalle. Aamulla kun avaat nutturan, sinulla on hiuksissasi rennot laineet. Suolasuihke sopii hyvin myös lyhyisiin hiuksiin ja on vahan lisäksi loistava tuote myös miehille, kokeile esimerkiksi Biozell Professional Men Bullet Proof Suolasuihketta.

Miksi sitten ei vain sekoittaisi suolaa veteen ja suihkuttaisi sitä hiuksiin? Siksi, että muotoiluun tarkoitetuissa suolasuihkeissa on yleensä aina myös jotain hiuksia hoitavaa ainetta. Vegaaninen Biozell Professional Seawater Spray -suolasuihke sisältää suolan lisäksi hiuksia kosteuttavaa ja hoitavaa risiiniöljyä. Ja kyllähän se myös tuoksuu hiuksissa paremmalta kuin merivesi.

Muita tuuheuttavia Biozell-tuotteita ovat Biozell Professional Tuuheuttava Kuivashampoo ja Biozell Professional Kuivashampoo tummille hiuksille.

Lue myös:

4 näppärää talvihiusten muotoiluvinkkiä

6